Tanssi

Tanssiminen on ollut minun juttuni siitä asti, kun olin ensimmäisellä tanssitunnillani. Aloitin tanssiurani vuonna 2007 kesällä seuratansseilla. Siitä parin vuoden päästä mukaan tulivat Rock´n´Swing tanssit, joissa kilpailin Suomen huipulla sekä olin maajoukkuessa vuosina 2013 ja 2014. Syksyllä 2014 muutin Ouluun opiskelemaan tanssinopettajaksi AMK ja tanssirepertuaarini laajentui paritanssien lisäksi myös erilaisiin yksilötansseihin. 


Videolla näyte vuoden 2017 SM kilpailuista hitaan Boogie Woogien osalta. Näissä kilpailuissa tanssin nykyisen parini Hannu Mörtin kanssa.

Tällä hetkellä toimin tanssinkentällä opettajana, tanssijana, kilpailijana ja koreografina. Opetan tanssia pienistä lapsista senioreihin ja tanssinlajeja laidasta laitaan. Kilpailen Rock´n´Swing maailmassa ja teen koreografioita erilaisiin tanssitapahtumiin niin itselle, kuin erilaisille ryhmille ja esim. sooloillekin. Tanssillisesti minua kiinnostaa kaikki. Tavoitteeni tanssin saralla on oppia tanssista niin paljon kuin vain mahdollista! Tanssija tai tanssinopettaja ei ole koskaan valmis, työtä riittää aina!

Video samoista kilpailuista nopean Boogie Woogien osalta.

Projekteja tanssin saralla, joissa olen ollut mukana ja roolini projektissa:

  • Ennen vuotta 2014 olen osallistunut moniin esiintymisiin, joista useita olen itse myös koreografioinut.

  • Viidakkoseikkailu, Syksy 2014 OAMK TANSSIJANA, koreografia Niina Vahtola, Anni Heikkinen ja työryhmä

  •  Slow Boat to China, Kevät 2014 OAMK TANSSIJANA yhdessä pääroolissa, koreografia Anssi Kirkonpelto ja työryhmä

  • Herääminen, Kevät 2015 OAMK KOREOGRAFINA Rosa Timonen

  • Huonosti vartioitu tyttö, Kevät 2016 OAMK TANSSIJANA, ohjaus Heli Kuula ja Hanna Siren

  • Kahden valssin välissä, Syksy 2016 OAMK TANSSIJANA, koreografia Marjukka Koivuniemi ja työryhmä, kokoillan tanssiteos

  • 2017 pienempiä tanssiesityksiä useampia, toimin sekä tanssijana, että koreografina.

  • Kiusattu, Kevät 2018 Arktiset Asekeleet, KOREOGRAFINA Rosa Timonen, teos sai kunniakirjan tapahtumasta, kyseessä on lastentanssiteos

  • Saavutuksiani kilpailuissa: Lindy Hop SM hopea, Lindy Hop World Cup sija 4, Lindy Hop PM finaalisija, sekä useita palkintosijoja kotimaan kisoissa lajeina Bugg, Boogie Woogie, Fusku ja Lindy Hop.


Rock´n´Swing GP-kilpailut 2017 kuvaajana Olli Rasi

Rock´n´Swing GP-kilpailut 2017 kuvaajana Olli Rasi